Koululaisjumalanpalvelusvariantti edellisen sunnuntain saarnasta.
Luuk. 18: 9–14
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
»Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.»
15. Saarna
Tässä evankeliumissa ei kerrota, miten Jeesuksen kuulijoilta leuka tippui ja suu jäi auki, kun he kuulivat tämän kertomuksen. Mutta aika varmasti niin kävi. Jeesus väittää, että publikaanilla, eli veronkeeräjällä, oli asiat kunnossa Jumalan kanssa, mutta fariseuksella ei. Tämä ei ehkä meitä niin paljon yllätä, kun emme tunne yhtään publikaania tai fariseusta. Mutta Jeesuksen kuulijat tunsivat.
Kuvittelepa hetken, että Neuvostoliitto olisi valloittanut Suomen talvisodassa. Ja että suomalaisilla ei olisi kansalaisoikeuksia, ja Venäjä perisi meiltä niin suuria veroja, että kaikilla ei olisi varaa ruokaan. Sitten kuvittele, että olisi suomalaisia, joiden tehtävä olisi kerätä noita veroja. Heillä olisi valtuudet määrätä kenet haluaisivat sotilaiden kidutettavaksi, jos epäilisivät veropetoksesta. He ottaisivat palkkansa perimällä ihmisiltä ylimääräisiä veroja. Mitä luulet, olisiko näillä kavereilla paljonkin ystäviä Ylitorniolla? Miltä tuntuisi, kun joku sanoisi, että Jumalan edessä tällainen ihminen on viaton? Sellaisesta tyypistä, jonka takia naapurin perheellä ei ole leipää pöydässä? Juuri näin Jeesus tekee, kun hän kertoo Jumalan julistaneen vanhurskaaksi publikaanin.
Vielä hämmentävämpää on se, kun Jeesus sanoo, että fariseus ei lähtenyt kotiinsa vanhurskaana. Publikaaniikin kelpasi Jumalalle, mutta fariseus ei. Jeesusta saattoi hyvinkin olla kuuntelemassa sellaisia perheitä, joita fariseukset olivat auttaneet vaikeuksissa. Fariseuksista tykättiin, koska he olivat pienen ihmisen puolella, eivätkä välittäneet vain omaisuudestaan. He eivät nöyristelleet roomalaisten edessä, vaan pitivät tiukasti kiinni siitä, mikä oli kaikkien silmissä oikein. Tuskin meistä kukaan pyrkii niin kovasti tekemään oikein, kuin Jeesuksen ajan fariseukset. Mutta Jumalan edessä hän ei ollut syytön.
Fariseus ja publikaani olivat tulleet samaan temppeliin, samaa Jumalaa kohtaamaan. Molempien puolesta temppelin pappi oli mennyt uhraamaan syntiuhria rukoushetken ajaksi. Mutta fariseus ajatellut tarvitsevansa uhria. Mihinkä sitä uhria tarvitsisi, kun on näin hyvä tyyppi? Kun olisi aika katua syntejä ja pyytää Jumalan apua, hän alkaakin saarnaamaan muille mukamas rukoilemalla. Varmaan ajatteli olevansa aika kova jätkä, kun kehtaa kehuskella Jumalan kasvojen edessä. Hän ei usko tarvitsevansa anteeksiantoa, vaikka tekee syntiä jo siinä että halveksii muita.
Kyllä Jumala haluaisi fariseuksellekin antaa anteeksi. Hän haluaisi vanhurskauttaa hänetkin, tehdä puhtaaksi ja vapauttaa synnin kahleista. Hän haluaa antaa sydämeen todellisen rakkauden, aidon välittämisen toisista ihmisistä. Mutta jos potilas ei suostu hoidettavaksi, lääkäri ei voi parantaa. Meidän pitää tunnustaa syntimme, ja myöntää, että tarvitsemme Jumalaa aivan oikeasti. Tarvitsemme armoa.
Publikaani katui, ja turvautui siihen uhriin, joka oli annettu hänen puolestaan. Meidän puolestamme on annettu uhri, jonka kautta me saamme syntimme anteeksi. Jeesus itse on kärsinyt ja kuollut ristillä meidän puolestamme, että me voisimme parantua synneistämme ja saisimme ikuisen elämän Jumalan kanssa. Usko ja kaste yhdistävät meidät Kristukseen, niin että hänen kuolemansa on meidän kuolemamme. Syntien rangaistus on kärsitty, ja me saamme elää ikuisesti, niin kuin hän elää. Siksi me saamme turvallisin mielin kulkea elämämme tietä, ja rakastaa toisiamme rohkeasti. Ketään ei pidä halveksia ja jättää rakkauden ulkopuolelle, sillä Jumalan edessä me kaikki olemme samassa asemassa.
Kirkastusvuori 