1. Adventtisunnuntai

Ensimmäinen lukukappale
Jes. 49: 8-10
Näin sanoo Herra:
– Armon hetkellä minä vastaan sinulle,
pelastuksen päivänä minä autan sinua.
Minä olen luonut sinut
toteuttamaan sen liiton,
jonka tein tämän kansan kanssa,
jotta saattaisit ennalleen maan,
jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat,
jotta sanoisit vangituille: ”Lähtekää”,
ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!”
Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa,
paljas kalliorinne on heille laidunmaa.
Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano,
ei heitä ahdista helle eikä auringon polte,
sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa,
joka vie heidät lähteiden ääreen.
Toinen lukukappale
Ilm. 3: 20-22
Kristus sanoo:
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.
Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.
Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.”
Evankeliumi
Luuk. 19: 28-40
Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
– Siunattu hän, kuningas,
joka tulee Herran nimessä!
Taivaassa rauha,
kunnia korkeuksissa!
Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tänään alkaa uusi kirkkovuosi ja adventin aika. Kristuksen odotuksen aika. Odotamme joulun ihmettä, Vapahtajan saapumista kansansa keskelle.
Tuomiosunnuntaina, edellisen kirkkovuoden loppuessa, olin perheeni kanssa Eurajoella viettämässä isoisäni satavuotispäivää. Kokoonnuimme lopuksi hänen haudalleen laulamaan. Mummon ja vaarin hautakiveen on kirjoitettu nämä psalmin sanat: ”Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani”. Se perintöosa ei ole se maapalanen, jolle heidät on haudattu. Se on sama taivaallinen isänmaa, luvattu maa, josta Isä puhu Pojalleen tänään Jesajan kirjassa: ”jotta saattaisit ennalleen maan, jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat”
Luvattu maa, Jumalan valtakunta ihmisten keskellä. Se ei ole vain paikka tai alue, vaan se on Jumalan tahdon toteutumista maailmasta. Armon ja rauhan valtakunta, paikka, jossa vanhurskaus vallitsee. Sen valtakunnan tulemista me rukoilemme tänäänkin tänäänkin Isä meidän -rukouksessa. Ja sen tulemista kaipasivat myös ne, jotka tervehtivät Jeesusta Jerusalemissa. ”Hoosianna! Auta, pelasta! Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä!”
Nämä huudot tervehtivät Jeesusta hänen saapuessaan Jerusalemiin. Hoosianna! Avunhuuto, ja ylistyslaulu. Laulu jolla tervehditään messiasta, pelastavaa kuningasta. Kansa kaipasi auttajaa, vapauttajaa. Valittua miestä, joka tulisi toteuttamaan liiton, saattamaan ennalleen maan ja jakamaan uudelleen autioituneet perintömaat. Ja ratsastaessaan kaupunkiin aasilla Jeesus ilmoittaa: Minä se olen. Minä olen tullut tekemään tämän. Minä olen saapunut täyttämään lupaukset ja toteuttamaan liiton.

Sakariaan kirjassa on kirjoitettu: ”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa”. Aasilla ratsastaminen oli merkki, jonka kaikki ymmärsivät. Kun Salomo aikoinaan nousi valtaistuimelle, hänelle annettiin ratsuksi kuningas Daavidin muuli. Teollaan Jeesus siis ilmoittaa, että hän oli Daavidin poika, odotettu kuningas. Todellinen kuningas, joka tuo rauhan, ei väkivaltainen valloittaja.
Tänään mekin saamme liittyä Jerusalemin lasten lauluun ja ylistykseen. Jumalan valtakunta tulee, se on varma toivomme. Jeesus saapuu kunniassaan ja kirkkaudessaan. Hän tekee näkyväksi sen mikä on näkymätöntä, oikaisee vääryydet ja saattaa voimaan rauhaan ja vanhurskauden. Meidän tehtävämme on toivottaa hänet tervetulleeksi, liittää äänemme siihen kuoroon, joka ylistää hänen nimeään ja kaipaa hänen saapumistaan.
On kirjoitettu: ”Mutta sitä ennen on evankeliumi julistettava kaikille kansoille.” Näin Jeesus sanoo omasta tulemisestaan. Ja juuuri tähän tähtää meidänkin hoosianna-huutomme. Mistä ihmiset tiesivät kokoontua vastaanottamaan Jeesusta? Mistä he tiesivät, ettei tämä ole kuka tahansa rabbi, joka ratsastaa aasilla? Tietenkin siitä, että hänen oppilaansa aloittivat ylistyshuudot! Siihen oli muiden pääsiäisjuhlia varten saapuneiden pyhiinvaeltajien helppo yhtyä. Samoin meidän uskomme ja elämämme toimii todistuksena ja esimerkkinä muille, jotka etsivät Jumalan kasvoja. Aasi itsessään on tavallinen ratsu, mutta sen tunnistaa erityiseksi siitä, että kuningas ratsastaa sillä. Ja kuninkaan tunnistaa siitä, että hänen seuraajansa kohtelevat häntä kuninkaana.

Kuninkaan saapuessa toiveet olivat korkealla. Jerusalemiin oli kokoontunut väkeä joka puolelta koko Rooman valtakuntaa. Kaupungin asukasmäärä moninkertaistui hetkeksi. Valtaapitävät olivat varpaillaan, sillä pääsiäisen nousi usein mellakoita ja kapinoita. Jeesus ei ollut ensimmäinen, jota Jerusalemissa tervehdittiin messiaana. Yleensä tällaisesta aina seurasi aina väkivaltaisuuksia, ja roomalaiset tukahduttivat mellakat kovalla kädellä. Tätä fariseukset pelkäsivät, kun he käskivät Jeesusta kieltämään opetuslapsiaan. Mitä miehittäjät mahtaisivat ajatella, kun jälleen pääsiäisjuhlan alla kaupungissa tervehditään saapuvaa kuningasta? He pelkäsivät, sillä he eivät uskoneet, että Jeesuskaan olisi se oikea. Oikea messias kyllä voittaisi roomalaiset, mutta sitä ennen kansan olisi toteutettava liitto ja noudatettava lakia.
Meidän aikanamme uskovien ääni tuntuu kuuluvan yhä hiljaisemmin. Yhä harvempi uskaltaa huutaa hoosiannaa, kun pelkää tulevansa kuulluksi ja erottuvansa muista. Ja mitä harvempi joukko on, sen paremmin erottuu. Kirkossakin yhä useampi joukossa on fariseus, joka haluaisi rajata Jeesuksen hiljaa omaan nurkkaansa, pois ihmisten ilmoilta häiritsemästä. On vähemmän niitä, joiden uskoon voi tukeutua, kun itse kohtaa epäilyksiä. Ja juuri siksi meidänkin uskoamme tarvitaan yhä enemmän. On paljon niitä ääniä, jotka sanovat ettei Jumalalla ole väliä. Tämän päivän ihminen haluaa luottaa omaan voimaansa, ratkaista itse omat ongelmansa. Ei siinä Jumalaa mihinkään tarvita. Mutta me tiedämme, että se ei ole totta, eikä mahdollista.
Se, joka tuntee oman tilansa ja näkee oman syyllisyytensä, tietää, ettei ihminen voi auttaa itseään. Emme me ole osa ratkaisua, me olemme osa ongelmaa. Sodat, talouskriisit ja nälänhädät ovat kaikki ihmisen ahneuden, itsekkyyden ja epärehellisyyden hedelmää. Eikä kyse ole vain toisten ihmisten vioista, vaan aivan samanlainen syntinen olen minäkin. Samanlainen pimeys asuu minussakin.
Ja tämä löytyy toinen syy, joka uskovien äänet hiljaisiksi. Miten minä voisin olla esimerkkinä muille, kun en itsekään osaa elää oikein? Olenko minä muka muita parempi? Oma usko voi tuntua niin heikolta ja hauraalta, ettei sitä halua tuoda muiden nähtäväksi. On vaikeaa luottaa kaiken epävarmuuden keskellä. Ja helposti voi herätä kysymys: Onko minulla ylipäänsä sitä uskoa, joka tuo pelastuksen?
Yhä on armon aika ja pelastuksen päivä. Jeesus seisoo yhä ovella ja kolkuttaa. Meidän tarvitsee vain avata. Sille, joka pyytää häneltä uskoa, Jeesus antaa mielellään, lupauksensa mukaan. Häneltä me saamme kaiken sen rohkeuden, viisauden ja uskollisuuden, mitä tarvitsemme. Hän ei vaadi meiltä mitään sellaista, mitä hän ei itse meille antaisi. Siksi me saamme rohkeasti luottaa häneen, ja iloita hänen hyvyydestään. Iloita pelastajasta, joka on saapunut kansansa keskelle. ”Hoosianna! Auta, pelasta!” me huudamme. Juuri avuntarvitsijoina me olemme esimerkkinä muille.
Ja juuri Jeesus on se, joka on tullut toteuttamaan liiton ja täyttämään lain. Eikä liitossa ole kyse vain sapatin viettämisestä ja säädösten noudattamisesta, vaan Jumalan uhrautuvasta rakkaudesta. Sitä ei ole rakennettu meidän uskollisuutemme varaan, vaan Jumalan uskollisuuden. Jeesus ei vaadi, että me ensin sovitamme syntimme ennen kuin hän auttaa. Hän tulee avuksi juuri meidän syyllisyyteemme, hän tulee sovittamaan meidän syntimme ja kantamaan kipumme. Hän ei tullut ajamaan roomalaisia pois, vaan voittamaan heidätkin Jumalalle. Hän jakaa meistä kullekin meidän perintöosamme Jumalan valtakunnassa. Siellä on paikka sekä juutalaisille että roomalaisille, niin suomalaisille kuin somaleillekin, kaikille kansoille lännestä itään.
Meidän on puhuttava, emme saa vaieta. Jeesus sanoo: ”jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat”. Jumalan valtakunta tulee ja tahto tapahtuu, se on varmaa. Mutta meille tarjotaan ihmeellistä mahdollisuutta olla osallisia siitä. Jeesus kutsuu meitä työtovereikseen viemään pelastuksen sanomaa niille, jotka eivät ole sitä ennen kuulleet, ja niille, jotka ovat sen kadottaneet.
Tätä sanomaa meidät on kutsuttu jakamaan. Ei vain sanoilla, vaan myös ennenkaikkea teoilla, julistamaan Jumalan kunniaa koko elämällämme. Me teemme sen elämällä uskoa todeksi, eli uskomalla syntimme anteeksi Jeesuksen nimessä, turvautumalla häneen kaikessa hädässä ja noudattamalla hänen käskyään rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiämme.
Jeesus on jo ratsastanut kaupunkiin. Hän on kulkenut tien Golgatan ristille, kärsinyt meidän syntiemme rangaistuksen. Liitto on toteutettu, laki on täytetty. Jeesus on noussut kuolleista, ja mennyt valmistamaan sijaa meille ihanaan maahan, jossa me saamme perintöosamme pyhien joukossa. Pelastus on jo meidän ulottuvillamme, armo on tarjolla kaikille pyytäville. Mutta vielä on monia niitä, jotka eivät tiedä pyytää. On kirjoitettu: ”Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista? Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? (Room.10:13-15)”
Pyydän siis: lähettäkää meidät. Me tahdomme mennä maailmaan ja julistaa Herran nimeä kaukaisille rannoille (Jes.42:12), niille, jotka eivät häntä tunne. Tarvitsemme teitä lähettäjiksemme, kantamaan meitä rukouksillanne. Samoin teitä tarvitaan täällä kotimaassa, elämään todeksi uskoanne todistukseksi niille, jotka eivät vielä ole siitä osallisia, ja rohkaisuksi niille, jotka Herra on ottanut omikseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s