Pyhäinpäivän saarna

Ensimmäinen lukukappale

Jes. 60: 18–21

Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi,
ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä.
Minun apuni on sinun muurinasi
ja minun ylistykseni sinun portteinasi.
Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona
eikä kuu kirkasta sinun teitäsi,
vaan Herra on sinun ikuinen valosi
ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi.
Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa,
sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.
Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.
Vanhurskaita ovat silloin kaikki kansasi jäsenet,
maa on iäti oleva heidän.
He ovat taimia minun tarhassani,
minun kätteni työ, jolla osoitan kirkkauteni.

Toinen lukukappale

Ilm. 21: 1–4

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija (tabernacle) ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

Evankeliumi

Matt. 5: 1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

—————————————–

Autuus kuuluu niihin sanoihin, jotka ovat lähes kokonaan jääneet käytöstä arkikielessä. Se voi tuntua meistä oudolta ja vieraalta, ja moni nuorempi ei enää edes tiedä, mitä se tarkoittaa.
Katolinen kirkko julistaa autuaaksi ne, joiden se katsoo jo päässeen taivaaseen kiirastulen ohitse. Se on yksi ennakkoedellytys pyhimykseksi julistamiselle. Itsessään tuo sana ei liittynyt pelkästään kuolemanjälkeiseen elämään. Se merkitsi onnellista, hyväosaista ja onniteltavaa.
Nyt pyhäinpäivänä muistelemme edesmenneitä läheisiämme ja Jeesuksen Kristuksen pyhiä. Varmaan tänään on liikkeellä monia surullisia. Moni kaipaa rakastaan ja pohtii: kuuluuko hänkin autuaiden joukkoon?
Jeesus puhuu tänään murheellisille, niille hitka ovat aralla mielellä. Mutta mitä hän tarkoittaa sanoessaan: autuaita ovat murheelliset? Miten murheelliset voivat olla ikionnellisia, onniteltavia ja siunattuja? Miten Jeesus voi sanoa, että murheellisen osa on hyvä?
Saarnaajan kirjassa sanotaan: “Parempi on mennä surutaloon kuin pitoihin, koska surutalossa näkee, mikä on kaikkien kohtalo. Jokainen, joka elää, painakoon sen mieleensä.
3 On parempi murehtia kuin nauraa, sillä sydämelle on hyväksi, että kasvot ovat murheelliset. 4 Viisaan sydän on surutalossa, tyhmän sydän huvipaikoissa.”
Tätäkö Jeesus tarkoittaa? Pitäisikö kristittyjen aina ajatella kuolemaa ja olla aakuloisia? Psalmissa on kirjoitettu: “Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” Keskiajalla taas sanottiin: memento mori, muista että kuolet. Myös moni virsi epäsuorasti ohjaa meitä tähän. Kun laulamme: Oi suruton niin varma menossasi… mietin usein, että pitäisikö meidän sitten olla surullisia?
Surulla on oma paikkansa ihmisen elämässä. Hyvässä tapauksessa se voi olla viemässä meitä lähemmäs Jumalaa. Se voi antaa viisautta, näyttää mikä on tärkeää ja kestävää.
Luulen, että Jeesus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään tätä, eikä tahdo sitoa meitä suruun kristittyinä. Onhan myös kirjoitettu: iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran, iloitkaa! Murheelliset osa ei ole hyvä siksi, että hän on murheellinen, vaan siksi, että Jeesuksen hänelle lupamaa lohdutus on paljon surua suurempi. Siksi hän on autuas.
Voimmeko mekin saada sen lohdutuksen, josta Jeesus puhuu? Voisimmeko mekin kuulua siihen joukkoon, jonka hän julistaa autuaaksi? Minkälaisia pyhimyksiä ovat autuaat?

Autuaita ovat kärsivälliset, armahtavaiset, puhdassydämiset rauhantekijät. Jeesus tuntuu luettelevan jonkinlaisen ’hyvän ihmisen’ ominaisuudet. Mutta entä jos omasta peilistäni katsookin kärsimätön, kovasydäminen ja syntinen ihminen? Koskeeko tämä Jeesuksen sana minua lainkaan?

Ensivaikutelma kuitenkin tässä tapauksessa pettää. Jeesus ei autuaaksijulistuksissa kuvaile täydellistä ja virheetöntä pyhimystä. Hän puhuu syntisille ihmisille, sellaisille kuin sinä ja minä, ja samanlaisista ihmisistä myös hänen kuulijajoukkonsa koostui. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat, heidät armahdetaan. Autuaatkin siis tarvitsevat armahdusta, heilläkin on kannettavanaan syntejä, jotka heidän on saatava anteeksi.

Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Eivät siis ne, joiden teot ovat oikeat, puhtaat ja vanhurskaat, vaan ne, jotka epätoivoisesti kaipaisivat olla vanhurskaita. Tällainen lihava länsimaalainen kuin minä ei edes tiedä mitään todellisesta nälästä. Jos pari päivääkin menisi syömättä, se olisi vain jännä kutittava tunne vatsan pohjalla. Jeesus ei puhu tällaisesta nälästä, vaan enemmän sellaisesta, mikä oli hänen kuulijoilleen tuttua. Sellaisesta nälästä, joka ei tiedä, milloin saa seuraavan kerran leipää pöytään. Sellaisesta janosta, joka on autiomaan halki vaeltavalla ilman tietoa keitaasta.

Samasta asiasta puhuu myös ensimmäinen autuaaksijulistus: Autuaita ovat hegessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Kreikan kielessä on kaksi köyhää tarkoittavaa sanaa. Penees merkitsee köyhää, joka elättää itsensä kättensä työllä ja joutuu raatamaan ankarasti elantonsa eteen. Mutta Jeesus käyttääkin nyt toista sanaa. Pthookos on sellainen köyhä, joka ei pysty tulemaan itse toimeen, kerjäläistä, joka on kokonaan toisten hyväntahtoisuuden varassa.

Hengessään köyhä on siis sellainen ihminen, jonka suhde suhden Jumalaan on samanlainen kuin kerjäläisen suhde auttajaan. Hän ei voi esitellä ylpeänä omaa vanhurskauttaan, vaan janoaa vanhurskautta Jumalalta kuin nälkiintyvä leipäpalasta. Samanlaisesta hengellisestä köyhyydestä puhutaan myös Jesajan kirjassa: “Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.

Nämä ensimmäiset autuaaksijulistukset voisi oikeastaan tiivistää tähän tapaan: Autuaita ovat ne, jotka tuntevat oman syntisyytensä. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta: “Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi ja joiden synnit on pyyhitty pois. Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.Luulen, että monelle täällä on helpompi nähdä itsensä armon kerjäläisenä, kuin pyhimyksenä. Me olemme kokonaan Jumalan hyväntahtoisuuden varassa. Emme voi vaatia häneltä mitään, eikä hän ole meille mitään velkaa. Ilman häntä me näännymme, mutta hänen ominaan meidät ravitaan.

Tämän takia luterilainen kirkko ei julista ketään pyhimykseksi tai autaaksi. Oikein hyvän ihmisen kohdalla papilla ja omaisilla on kyllä kiusaus sanoa, että kyllä tämä ihminen pääsi taivaaseen. Mutta kaikki uskovat ovat Jeesuksen omia, pyhiä, ja kaikki pyhät armahdettuja, eivät omilla teoillaan vanhurskauden saavuttaneita. Se, kuka on kuolemansa jälkeen autuas, on kokonaan Jumalan käsissä, siihen eivät ihmiset voi sanoa mitään.

Meidän ainoa toivomme kuulua autuaiden joukkoon on Jeesuksessa. Vain hän voi antaa meille puhtaan sydämen, joka saa nähdä Jumalan. Vain hän voi tehdä meistä Jumalan lapsia, jotka rakentavat rauhaa. Hänen armonsa voi saada myös meidät armahtamaan toisia. Siinä toteutuu lupaus, jonka kuulimme tänään Jesajan kirjasta: Vanhurskaita ovat silloin kaikki kansasi jäsenet. Kun meidät on uskon kautta liitetty Jeesuksen, meidät vapautetaan tuomiosta julistetaan syyttömäksi hänen vanhurskautensa tähden. Ja samalla hän myös uudistaa meidän sydämemme, niin että me voimme tehdä myös vanhurskauden tekoja. Se työ tulee valmiiksi kerran taivaassa, mutta jotain siitä me saamme nähdä myös tämän elämän aikana.

En ole varma, tarkoittiko Jeesus nämä julistuksensa niin, että kaikki kohdat koskisivat samoja ihmisiä. Voi myös olla niin, että hän luetteli joukon erilaisia ihmisiä, joiden osa on hyvä sen tulevaisuuden vuoksi, joka Jumalalla on heille varattuna. Ainakin viimeinen kohta on sellainen, joka koskee paljon enemmän toisia kuin toisia. Se puhuu niistä todellisista uskon sankareista: “Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

Kyllähän Suomessa nykyäänkin tapahtuu sitä, että ihmisiä katsotaan kieroon tai lapsia koulussa pilkataan ja jätetään yksin siksi että he uskovat Jeesukseen. Päivi Räsästä inhotaan sen takia, että hän toimii uskonsa mukaan politiikassa, ja sairaaloissa hoitajat ja lääkärit ovat vaarassa menettää työpaikkansa, jos he kieltäytyvät abortoimasta lasta vakaumuksensa takia. Mutta aika helpolla uskova pääsee tämän päivän Suomessa.

Muualla päin maailmaa asiat ovat toisin. Kiinassa, Intiassa ja pohjois-Koreassa kristityt joutuvat oikeasti ahtaalle uskonsa tähden. Syyriassa ja Irakissa kristittyjä lahdataan joukoittain, elleivät he käänny islamiin. Kuitenkin näissäkin paikoissa on yhä kristittyjä, jotka pitävät tiukasti kiinni uskostaan. Heille Kristuksen vanhurskaus on ruokaa ja juomaa kalliimpaa, se on suurin rikkaus heidän köyhyytensä keskellä. He kiinnittävät katseensa tulevaan maailmaan, he toimivat niin kuin näkevät ne, jotka näkevät Jumalan: Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.

En tiedä minkälaiset ajat meillä on Suomessa edessämme. En toivo tänne vainoa, sen enempää kuin sinne, missä Jeesuksen omia tänä päivänä vainotaan. Mutta olisipa meilläkin sellainen usko, joka heillä on! Suurimpienkin vaikeuksien ja surujen keskellä Jeesus kulkee rinnalla, ja auttaa kestämään. Se ilo, johon hän meitä kuljettaa, on niin suuri, että sen vuoksi kannattaa kärsiäkin. Kunpa mekin kyllin selvästi näkisimme, miten suuri hänen rakkautensa meitä kohtaan on. Kuinka paljon hän antaakaan meille antaaksi, kuinka paljon hyvää hän onkaan varannut meidän osaksemme ja kuinka suuri onkaan se uhri, jonka hän on antanut meidän puolestamme Golgatan ristillä. Rakas Jeesus, anna meillekin se lohdutus, jonka olet murheellisille luvannut. Tule rikkaudeksi meidän henkemme köyhyyteen, tule ravitsemaan meidän vanhurskauden nälkämme ja Janomme. Anna meille puhdas sydän, anna se usko joka näkee sinun kirkkautesi. Se usko, joka kestää vaikeuksien ja vaivojenkin keskellä. Armahda meitä, tee meistäkin armahtavaisia ja rauhantekijöitä, sinun taivaallisen Isäsi lapsia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s