Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa (10. sunnuntai Helluntaista)

9. Ensimmäinen lukukappale
Sananl. 14: 21-22, 25, 31
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii,
autuas se, joka köyhää säälii.
Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan,
joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä,
valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.

2. Kor. 8: 9-15
Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:
    – Sillä, joka oli koonnut paljon,
    ei ollut liikaa,
    eikä siltä, joka oli koonnut vähän,
    puuttunut mitään.

Matt. 25: 14-30
Jeesus sanoi:
    ”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
    Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
    Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
    Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’
    Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. – Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”
————————————————————
Rakkaat ystävät, tämän päivän Raamatun lukukappaleita yhdistää kaikkia yksi asia: ne kaikki puhuvat omaisuuden käyttämisestä ja jakamisesta. Evankeliumi kertoo siitä, miten Jumala jakaa omaansa, ja muut lukukappaleet opastavat meitä, miten meidän tulisi käyttää omaamme.
Tässä maailmassa varallisuus on jakautunut hyvin epätasaisesti. Kehitysmaissa nähdään nälkää, ja länsimaissa menehdytään elintasotauteihin ja alkoholiin. Monessa maassa yltäkylläisyys ja ankara puute esiintyvät rinta rinnan. Ja ympäri maailman elää vahvana se ajatus, että näin on oikein ja ihmiset ovat ansainneet osansa. Intian kastiyhteiskunnassa epäsuhtaiset elinolosuhteet selitetään sielunvaelluksella, ja heikko-osaisten uskotaan kärsivän menneistä synneistään. Länsimaiden kapitalistinen rahatalous taas pitää sisällään ajatuksen, että ihmisiä pitää kannustaa työn tekoon. Hyvinvointi pitää ansaita älykkyydellä ja ahkeruudella, ja pitkällä tähtäimellä kukin saa sen mitä ansaitsee. Aina tätä ei sanota ääneen, mutta se on järjestelmän tausta-ajatus.
Raamattu kuitenkin asettaa eteemme toisenlaisen ihanteen. Paavali antaa korintin seurakunnan esikuvaksi Israelin erämaavaelluksen, ja taivaasta satavan mannan:
    – Sillä, joka oli koonnut paljon,
    ei ollut liikaa,
    eikä siltä, joka oli koonnut vähän,
    puuttunut mitään.
Seurakunnan ihanne on siis tarpeeseen perustuva jakaminen. Ei kysytä mitä ihminen ansaitsee saada, vaan kysytään, mikä on hänen tarpeensa. Puutteessa olevalle annetaan, ja se, jolla on yli tarpeen, voi jakaa omastaa. Omaisuus ei ole meidän omaamme, vaan taivaallisen Isän, joka antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Meidän koko elämämme on änen lähjaansa. Me olemme saaneet Jumalalta kaikkea hyvää enemmän kuin ansaitsemme, ja siksi mekin voimme jakaa katsomatta ihmisten ansioihin.
Omaisuus on siis annettu meille koetukseksi. Se on lahja, mutta samalla myös tehtävä. Siinä miten sitä käytämme, me saamme osoittaa, olemmeko hyviä ja luotettavia palvelijoita, vähässä uskollisia, jotka toimivat isäntänsä luonteen mukaan.
Kyse ei ole siitä, että rikas ihminen ei voisi pelastua tai olla kristitty. Raamattuhan kuvaa suurin sanoin sitä rikkautta, jonka Abraham, Daavid ja Salomo saivat osakseen. He olivat hyvin rikkaita, ja silti heidät on asetettu meidän esikuvaksemme uskon tiellä. Kyse ei siis ole siitä, kuinka paljon omistamme, vaan siitä, mikä on meidän aarteemme, ja missä sydämemme on. Onko perusturvallisuuteni omaisuuden varassa, vai luotanko Jumalan pitävän minusta huolta? Pohjimmiltaan uskossa on kyse juuri tästä: se on luottamusta, joka vapauttaa meidät olemaan uskollisia Jumalalle ja jakamaan omastamme. Meidän ei tarvitse olla huolissamme omasta pärjäämisestämme, sillä Jumala itse pitää meistä huolen.
Usein saatamme ajatella, että ei meillä nyt niin paljoa ole, hyvä jos tulemme itse toimeen. On helppo katsoa niihin, joilla on enemmän, ja ajatuksissa sysätä vastuu köyhistä heille. Mutta sekään palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ei ollut saanut vähän. Talentti hopeaa on työläisen palkka reilulta 16 vuodelta. Samalla tavoin pienituloisetkin suomalaiset ovat valtavan rikkaita verrattuna niihin, jotka elävät köyhissä maissa, tai vaikkapa Jeesuksen aikalaisiin verrattuna. On totta, että myös Suomessa alkaa nykyisin olla myös todellista köyhyyttä, mutta silti moni luulee olevansa köyhempi kuin onkaan.
Aineellisen omaisuuden lisäksi meille on uskottu hoidettavaksemme myös hengellinen aarre. Se on sovituksen sana, ilosanoma syntien anteeksiantamuksesta. Jeesuksen ansiosta me olemme tulleet osallisiksi siitä, ja saaneet omaksemme iankaikkisen elämän. Me tiedämme, että Jumalan oikeudenmukainen tuomio uhkaa syntistä ihmiskuntaa, ja että me voimme pelastaa ihmishenkiä kertomalla eteenpäin sitä ilosanomaa, jonka olemme itse saaneet kuulla. Tämä asettaa meidät vastuulliseen asemaan. Hesekielin kirjassa on kirjoitettu tämä Jumalan sana: ”Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden — ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.”
Me olemme kaikki saaneet tämän profeetan vastuun. Niinkuin rikkaalla on vastuu köyhästä, päättäjällä voimattomasta ja vanhemmalla lapsesta, niin on myös uskovilla vastuu uskosta osattomista. Jeesus antoi lähetyskäskynsä koko seurakunnalle. Se on meidän yhteinen vastuumme, ja jokaisella on siinä oma osansa. Vaikka kaikkia ei olekaan kutsuttu julistajiksi, kaikki on kutsuttu todistajiksi, kuten Pietarin kirjeessä on kirjoitettu: ”olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu” Ja ennen kaikkea me voimme kantaa rukouksillamme Jumalan eteen niitä, jotka Hän on antanut antanut meidän sydämellemme, ja niitä, jotka Hän on lähettänyt seurakuntien paimeniksi tai lähetystyöntekijöiksi kaukaisiin maihin.
Onneksi me emme ole yksin tämän vastuun kanssa. Kun Jeesus julisti ihmisille: ”Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”, hän otti vastuun heistä ja heidän synneistään. Tämän saman sanan Jeesus on tänään lausunut meillekin. Hän on ottanut omakseen meidän syntimme, ja kantanut ne Golgatan ristille meidän puolestamme. Hän on tullut köyhäksi, että me rikastuisimme hänen köyhyydestään. Hänen ansiostaan me saamme anteeksi vikamme ja puutteemme, syntimme ja pahat tekomme. Ja hän myös antaa meille sen tahdon ja voiman, jota tarvitsemme täyttääksemme oman paikkamme Jumalan valtakunnassa. Meiltä ei vaadita sellaista mihin emme pysty, sillä Jeesus itse on läsnä meidän kanssamme. Hänen ominaan me voimme rohkeasti jakaa siitä, mitä meillä on, niin maallisesta kuin hengellisestä, sillä hän on meidän turvamme.
Loppujen lopuksi Jeesuksen vertaus talenteista ei ole kertomus siitä miten hyvät palkitaan ja huonoja rangaistaan. Se ei ole ensisijaisesti varoittava esimerkki, vaan tarkoitettu rohkaisuksi. Se on kertomus uskosta. Nuo kaksi ensimmäistä palvelijaa luottivat herransa hyvyyteen ja armollisuuteen. Siksi he myös uskalsivat ottaa riskin sijoittaessaan isäntänsä omaisuutta, ja saivat aikaan paljon. Eivät he voineet tietää saavansa kokoon niin suuria voittoja, sillä olihan sekin mahdollista, että herran palatessa jäljellä olisi vähemmän kuin mitä hän oli heille jättänyt. Heidän täytyi siis uskoa, että isäntä antaisi epäonnistumisenkin anteeksi.
Kolmas palvelija sen sijaan ajattelee isännästään toisin: ”Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan” Hän ei luota herraansa, ja häpäisee tämän sanomalla sen ääneen. Siksi isäntä toimii palvelijan omien sanojen mukaan. Tässä toteutuu Jeesuksen sana: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Meitä kutsutaan ottamaan riskejä ja panemaan itsemme likoon Jumalan valtakunnan hyväksi. Voimme tehdä niin rohkeasti, sillä meillä on täysi syy luottaa Herraamme, joka kärsinyt ja kuollut meidän puolestamme.
Jeesuksen omina meidän ei tarvitse pelätä tuomiota, ei kuolemaa, eikä mitään muutakaan tässä maailmassa. Hänen rakkauteensa perustuu meidän toivomme, josta voimme kertoa myös muille. Me saamme todistaa Jeesuksesta iloitsemalla hänen hyvyydestään, sillä hän tahtoo osoittaa meillekin tämän sanansa: ”Tule herrasi ilojuhlaan!”

——————————————————–
Toinen saarna

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta talentti? Itselleni ja varmaan monelle muullekin tulee mieleen kilpailu, jossa ihmiset esittelevät kykyjään ja kilpailevat siitä, kenen taito on paras. Talentti on taito tai kyky, jolla voi tehdä jotain ja jota kaikilla ei ole. Kun jonkun sanotaan kaivavan talenttinsa maahan, tarkoitetaan, että hän pitää kynttiläänsä vakan alla: Hän haaskaa lahjojaan olemalla käyttämättä niitä. Jotenkin tämä ajatus on kytkeytynyt koko sanaan talentti: Meidän tulee käyttää niitä lahjoja, jotka meille on annettu, eikä heittää niitä hukkaan. Itselleni on työlästä edes nähdä tätä vertausta muusta näkökulmasta, niin vahva tämä kytkös on. Kuitenkin siinä on vain pieni osa totuudesta.
Kaikille lienee selvää, että kun Jeesus puhuu vertauksessaan talenteista, itse sana talentti ei viittaa ihmisten kykyihin. Talentti oli hopean painomitta, ja rahayksikkönä se vastasi reilua 16 vuoden palkkaa työmiehelle. Nuo vertauksen miehet saivat siis hoidettavakseen varsin suuren omaisuuden, myös se, joka sai vähiten.
Kyse ei ole pelkästään ihmisen lahjakkuudesta, vaan ylipäätään Jumalan lahjoista meille. Ne lahjat tuovat mukanaan vastuun niiden käyttämisestä ja hoitamisesta. Myös meidän taitomme ovat lahjaa Jumalalta, ja siksi meillä on velvollisuus myös käyttää niitä niiden antajan arvon mukaisesti. Mutta me olemme saaneet myös paljon muuta niiden lisäksi. On kyllä tärkeää toteuttaa itseään ja käyttää kykyjään, mutta kun teemme näin, meidän velvollisuutemme ei ole vielä täytetty.
Mitä lahjoja minä olen saanut vastuulleni? Mikä on minun talenttini? Mitä isäntä on uskonut minun huostaani? Yksi on saanut paljon omaisuutta, toinen suuren perheen. Yksi toimii luottamustehtävissä, toinen järjestää muille työtä yritystoiminnalla. Joku on saanut terävän mielen ja lääkärin koulutuksen. Kaikille meille on annettu erilaisia tehtäviä hoidettavaksemme, ja jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan. Uskaltaisin silti väittää, että kaikkein suurimmat tehtävät ovat meille yhteisiä. Ne ovat vastuuta, jota kannamme yhteisesti, ja meidän omat kutsumuksemme ovat siihen osallistumista.
Yksi talentti meille on annettu jo luomisessa. Meidät kaikki on luotu Jumalan kuviksi, eli Jumalan edustajiksi tähän maailmaan. Luomiskertomus kuvaa, miten Herra asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan luomakuntaa. Meidän vastuullamme on siis pitää huolta luonnosta. Tämän kesän helteissä tuntuu oudolta, että monet yhä väittävät ilmastonmuutoksen olevan pelkkää mielikuvitusta, tai että ainakaan se ei voi johtua ihmisen toiminnasta. Niin tai näin, se on asia, joka on meidän vastuullamme ihmisinä. Meidän vastuullamme ovat saastuneet vesistöt ja sukupuuttoon kuolevat eläinlajit.
Toinen tärkeä talentti, joka on annettu meidän vastuullemme, ovat toiset ihmiset. Me emme voi Kainin tavoin kysyä, olemmeko muka veljemme vartijoita. Kyllä, miellä on vastuu toisistamme, erityisesti niistä, jotka ovat heikommassa asemassa. Onhan kirjoitettu:
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.
Tämä vastuu tulee aivan erityisellä tavalla esille vanhempien suhteessa lapsiin. Vaikka ihminen onkin tämän planeetan hallitseva eliölaji, hän ei selviä edes elämänsä ensi hetkistä ilman toisten apua. Pieni lapsi ei pysty edes nostamaan omaa päätään tai selviämään ulkolämpötiloista, puhumattakaan siitä, että pystyisi hankkimaan itselleen ravintoa tai pakenemaan vaaraa. Näin luontokin opettaa meille, että ihmiset kuuluvat aivan välttämättä toistensa yhteyteen. Ja kun lapsi kasvaa, hänen suhteensa vanhempiin värittävät koko hänen tulevaa elämäänsä. Oppiiko hän vihaamaan vai rakastamaan? Oppiiko hän ylistämään Jumalaa vai rakentamaan elämänsä omaan varaansa? Jumala on antanut valtavan vastuun vanhempien kannettavaksi.
Kolmas, ehkä suurin talentti, joka meille on annettu, on evankeliumin sana. Jeesuksen ansiosta me olemme tulleet osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Me tiedämme, että Jumalan oikeudenmukainen tuomio uhkaa syntistä ihmiskuntaa, ja että me voimme pelastaa ihmishenkiä kertomalla eteenpäin sitä ilosanomaa, jonka olemme itse saaneet kuulla. Tämä asettaa meidät vastuulliseen asemaan. Hesekielin kirjassa on kirjoitettu tämä Jumalan sana: ”Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden — ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.”
Me olemme kaikki saaneet tämän profeetan vastuun. Niinkuin rikkaalla on vastuu köyhästä, päättäjällä voimattomasta ja vanhemmalla lapsesta, niin on myös uskovilla vastuu uskosta osattomista. Jeesus antoi lähetyskäskynsä koko seurakunnalle. Se on meidän yhteinen vastuumme, ja jokaisella on siinä oma osansa. Vaikka kaikkia ei olekaan kutsuttu julistajiksi, kaikki on kutsuttu todistajiksi, kuten Pietarin kirjeessä on kirjoitettu: ”olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu” Ja ennen kaikkea me voimme kantaa rukouksillamme Jumalan eteen niitä, jotka Hän on antanut antanut meidän sydämellemme, ja niitä, jotka Hän on lähettänyt seurakuntien paimeniksi tai lähetystyöntekijöiksi kaukaisiin maihin.
Meillä on siis paljon vastuuta. Vastuuta ihmisinä, vastuuta kristittyinä ja vastuuta toisistamme. Lisäksi meillä on oma vastuumme siinä ammatissa, jossa palvelemme tätä yhteiskuntaa ja toisiamme. On niin paljon tehtävää ja muistettavaa. Omassa elämässäni tunnen usein olevani tuon 10 talenttia saaneen paikalla, mutta käyttäytyväni silti niin kuin se, joka sai yhden. En tahtoisi ottaa mitään ylimääräistä kannettavakseni, en tahtoisi kantaa vastuun kuormaa, sillä se on raskas kantaa. Osaanko huolehtia oikein pienokaisesta? Osaanko valita oikeat sanat saarnaa valmistellessa? Mutta vastuuta ei voi väistää, se on kannettava loppuun saakka.
Onneksi me emme ole yksin tämän vastuun kanssa. Kun Jeesus julisti ihmisille: ”Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”, hän otti vastuun heistä ja heidän synneistään. Tämän saman sanan Jeesus on tänään lausunut teillekin. Hän on ottanut omakseen meidän syntimme, ja kantanut ne Golgatan ristille meidän puolestamme. Hänen ansiostaan me saamme anteeksi vikamme ja puutteemme, syntimme ja pahat tekomme. Ja hän myös antaa meille sen tahdon ja voiman, jota tarvitsemme täyttääksemme oman paikkamme Jumalan valtakunnassa. Kullekin meille on annettu talentteja kykyjemme mukaan. Siksi nämä virren sanat pitävät paikkansa: ”niin kuin päiväs, niin on voimas aina”. Meiltä ei vaadita sellaista mihin emme pysty, sillä Jeesus itse on läsnä meidän luonamme. Hän kantaa meitä kaikkien vaikeuksien läpi.
Loppujen lopuksi Jeesuksen vertaus ei ole kertomus siitä miten hyvät palkitaan ja huonoja rangaistaan. Se ei ole ensisijaisesti varoittava esimerkki, vaan tarkoitettu rohkaisuksi. Se on kertomus uskosta. Nuo kaksi ensimmäistä palvelijaa luottivat herransa hyvyyteen ja armollisuuteen. Siksi he myös uskalsivat ottaa riskin sijoittaessaan isäntänsä omaisuutta, ja saivat aikaan paljon. Eivät he voineet tietää saavansa kokoon niin suuria voittoja, sillä olihan sekin mahdollista, että herran palatessa jäljellä olisi vähemmän kuin mitä hän oli heille jättänyt. Heidän täytyi siis uskoa, että isäntä antaisi epäonnistumisenkin anteeksi.
Kolmas palvelija sen sijaan ajattelee isännästään toisin: ”Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan” Hän ei luota herraansa, ja häpäisee tämän sanomalla sen ääneen. Siksi isäntä toimii palvelijan omien sanojen mukaan. Tässä toteutuu Jeesuksen sana: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Meitä kutsutaan ottamaan riskejä ja panemaan itsemme likoon Jumalan valtakunnan hyväksi. Voimme tehdä niin rohkeasti, sillä meillä on täysi syy luottaa Herraamme, joka kärsinyt ja kuollut meidän puolestamme.
Jeesuksen omina meidän ei tarvitse pelätä tuomiota, ei kuolemaa, eikä mitään muutakaan tässä maailmassa. Hänen rakkauteensa perustuu meidän toivomme, josta voimme kertoa myös muille. Me saamme todistaa Jeesuksesta iloitsemalla hänen hyvyydestään, sillä hän tahtoo osoittaa meillekin tämän sanansa: ”Tule herrasi ilojuhlaan!”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s